maanantai 24. syyskuuta 2012

Jostain pitää aloittaa...

Punaisia, keltaisia ja oransseja Mikolan luomutilan paprikoita on tiski tulvillaan. On pyöreää ja pitkulaista. Pulleaa ja soikeaa. Kaikki aivan yhtä kauniita. Lähes täydellisiä. Koska pelkkä kasvisruoka ei meidän taloudessa saa aikaan mitään hurraahuutoja, olemme tehnet kompromissin. Vahvasti kasvispainotteista liharuokaa.. Tällä kertaa vuorossa jauheliha-ohra-sipuli täytteisiä paprikoita.
 
 


Ainekset kuuteen suurehkoon paprikaan:

* 500 g jauhelihaa (käytin luomupossua)
* 2 suurta sipulia
* 6 paprikaa
* 1½ dl ohrasuurimoita tai riisiä
* kurkumaa
* mustapippuria
* valkosipulista sipuliseosta (Savonlinnan yrttipaja)
* grillaus - ja yleismaustetta
* himalajan suolaa
* ½ purkkia kosken kotijuuston jugurttia (tai kermaa)
* (oliivi)öljyä
*Tannisen chilisen lempeä kastike
 
Pilko sipulit ohuiksi siivuiksi. Kuullota ne pienessä määrässä öljyä. Lisää heti paistamisen alkuvaiheessa 1-1½ tl kurkumaa ja ½ tl mustapippuria. Kuullota sipulit läpikuultaviksi. Älä anna ruskistua. Lisää joukkoon jauheliha. Mausta suolalla, valkosipuli-sipuliseoksella ja grillausmausteella sekä Tannisen chilisen lempeällä kastikkeella (2 rkl). Paista jauheliha kypsäksi. Lisää joukkoon n.200g Kosken kotijuuston jugurttia (tai 2 dl kermaa). Anna hautua 15 minuuttia. Käyteä mausteita reilusti, sillä paprikat ovat maultaan mietoja.
Laita kattilaan vesi kiehumaan. Keitä ohrat / riisit kypsiksi. Mausta suolalla ja öljyllä, sekä halutessasi kasvisliemikuutiolla. Sekoita kypsät ohrat tai riisit jauhelihakastikkeen joukkoon.
Pese paprikat ja leikkaa varovasti "kansi" pois. Pitkulat paprikat voit halkaista pituussuunnassa. Poista siemenet. Huuhtele vielä. Täytä paprikat jauheliha-ohra/riisi-sipuli täytteellä. Laita uuniin 175c ja anna muhia tunnin verran.
Sitten vain herkuttelemaan!
 
 

 
 
Ps.
Maustekurkuma (Curcuma longa) on inkiväärikasveihin kuuluva ruoho. Sen juurista saatavaa maustetta kutsutaan kurkumaksi. Kurkuma on oleellinen osa currya, sillä aidossa intialaisessa curryssa on noin kolmannes kurkumaa.
Intiassa syöpä ei ole läheskään yhtä tavallista kuin lännessä. Syitä tähän on varmasti monia, mutta yksi merkittävä tekijä voi olla runsas kurkuman käyttö. Kurkuman on havaittu laukaisevan syöpäsoluissa solukuoleman joka nimenomaan syöpäsoluissa on usein estynyt. Varsinkin melanoomaa ja rintasyöpää vastaan kurkumalla on saatu kokeellisesti positiivisia tuloksia.
Kurkumalla on syöpäsolujen tuhoamisen lisäksi myös runsaasti muita lääkitseviä vaikutuksia.
* Kurkuma ehkäisee beta-amyloidien kerääntymistä Alzheimerin taudissa ja jopa hajottaa taudissa muodostuneita plakkikeräytymiä
* Toimii tulehdusten hoidossa
* Suojelee maksaa
* Vähentää kaasujen muodostumista suolistossa
* Antikarsinogeeninen vaikutus
* Laskee kuumetta
Kurkuma kannattaa nauttia aina mustapippurin kanssa. Mustapippurin sisältämä piperiini lisää kurkuman imeytymistä jopa 2000 prosentilla. Terveyden kannalta voi olla parempi nauttia pieni määrä kurkumaa mustapippurin kanssa kuin suuri annos pelkkää kurkumaa. Kurkuma ja mustapippuri tulee imeyttää öljyyn.(Lähde: Wikipedia)
 
-Johanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti